Ylläs Acappellas 18.-20.9.2026

Kuorotapahtuma keskellä Lapin kauneinta ruskaa

Ylläs Acappellas tulee taas

Kuorotapahtuma Ylläs Acappellas valloittaa Yllästunturin taas syksyllä 2026. Uudistunut Ylläs Acappellas ry elvyttää tapahtuman entiseen loistoonsa. Taiteellisen johtajan puikkoon tarttuu muusikko, kuoronjohtaja ja tapahtumatuottaja Tuomas Lampela.

Tapahtuma järjestetään viikkoa myöhemmin kuin aikaisempina vuosina. Näin kuoroille jää kesätauon jälkeen hieman enemmän aikaa valmistaa laulettavaa ohjelmistoa. Samalla toivotaan enemmän yleisöä alkavan ruskan tuomista matkaajista.

Syksyn 2026 Ylläs Acappellas kutsuu kuorot mukaan teemalla ”Lauletaan yhdessä”. Suunnitelmissa on kuorojen ja lauluyhtyeiden omia esiintymisiä, kaverikuoroja ja yhteisiä illanviettoja. Lauantaina kajautamme kaikki yhdessä Yllästunturin laelta Finlandia-hymnin.

Tammikuussa 2026 tuli kuluneeksi sata vuotta Eino Leinon kuolemasta. Perjantai-iltana avaamme tapahtuman tyylikkäästi Eino Leino – Laulun lapsi -konsertilla. Siinä kuorot ja lauluyhtyeet pääsevät esittämään Eino Leinon runoihin sävellettyjä lauluja. Konsertin juontaa ja omia Eino Leino -tulkintojaan esittää muusikko Jukka Lamminen.

Ohjelma tarkentuu sitä mukaa, kun kuoroja ilmoittautuu mukaan.

Ylläs Acappellas Yllästunturilla 18.-20.9.2026: Lauletaan yhdessä!

Lisätietoa ja ennakkoilmoittautumiset:
info@yllasacappellas.fi

Ohjelma 2026

PERJANTAI 18.9.

18.30 Etkot, pub Taiga
Sonos laulaa juomalauluja

19.30 Eino Leino – Laulun lapsi, ravintola Taiga, 10€
Avajaiskonsertti

21.30 Jatkot, pub Taiga
Isäntänä Jukka Lamminen

LAUANTAI 19.9.

11.30 Ylläksen valloitus, Ylläksen huippu
Yhteiskuorot

12.00 Kevyesti keskellä päivää, Ylläskammi
Tippakannu, Pyrstötähdet ja Arios

15.00 Iloisesti iltapäivällä, Saagan bistro
Tornion Mieskuoro, Triangeli ja Toiset Meistä

17.00 Soi kunniaksi Luojan, Pyhän Laurin kappeli, 10€
Hoijakka ja Sonos

17.00 Euroviisuhuumaa, ravintola Taiga
Melodonnat

19.00 Laulun iloa ja riemua, ravintola Taiga, 10€
Kaikki kuorot ja lauluyhtyeet

21.30 Jatkot, pub Taiga
Isäntänä Jukka Lamminen

SUNNUNTAI 20.9.

10:00 Lähtölaulut Taigan edessä

SUNNUNTAI 20.9.

10:00 Lähtölaulut Taigan edessä